Yritykset ovat kunnan selkäranka

Koronaviruksesta ja sen vaikutuksista koko suomalaiselle yhteiskunnalle on puhuttu paljon.
Yrityskenttä on joutunut tässä koronavirusepidemiassa etulinjaan.
Tilaukset ja myynti alkoivat maaliskuun puolenvälin jälkeen laskea äärimmäisen nopeasti, päätyen joillakin toimialoilla jopa pysähtymiseen.
Kuntana olemme pyrkineet vastaamaan tähän tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.
Avustusta ja neuvontaa antaa koko elinvoimapalvelujen väki ja yrittäjät ohjataan oikeiden tukimuotojen pariin.
Yksinyrittäjän tukikin on avautunut ja ensimmäiset tuet laitettu yrittäjille maksuun.
Niin kunnassa kuin valtakunnallisestikin on pohdittu erilaisia avustuksia ja tukimuotoja.
Viime aikoina mediassa on käyty kovaa keskustelua siitä, että ohjautuvatko tuet ja avustukset oikeille yrittäjille.
Kysymys on tärkeä, mutta suoraan sanoen tuntuu, että keskustelussa meinaa mennä lapsi pesuveden mukana.
Kohdentuminen on tärkeää, mutta arvostelu yritystukia kohtaan on tyhjänpäiväistä.  Tukeminen ja avustaminen tässä tilanteessa on kuitenkin elintärkeää.
Yrittäjät luovat tuotteita ja palveluita, joista me muut saamme nauttia.
Yrittäjät työllistävät vähintään itsensä ja työtä voi riittää muillekin.
Loppuviimein kyseessä ei ole tukien tärkeys ja merkityksellisyys yrittäjille, kyseessä on hyöty koko yhteiskunnalle.
Yrittäjät harvoin pyytävät mitään.
He tekevät työtä ympäri vuoden tuottaen hyötyä kaikille muille palvelujen ja tuotteiden muodossa normaaliaikana.
Nyt on yhteiskunnan aika turvata yritysten olemassaolo.

Yritykset muodostavat absoluuttisesti kuntien taloudellisen selkärangan

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat pääosin paikkakuntasidonnaisia ja omaavat pitkän yrityshistorian työllistäen lähialueiden asukkaita ja maksaen verotulot pääosin sijaintikuntaansa.
Yritysten tasaiset tuotot mahdollistavat koko kunnan kehittämisen verotulojen muodossa.
Yritystoiminnan jatkon turvaaminen on Suomussalmen kunnan elinvoiman kannalta äärimmäisen tärkeää.
Yrittäjien tilanne on todella haastava ja siksi olemme Suomussalmella halunneet koordinoida yritysneuvontaa yrittäjien tueksi.
Olen kiitollinen, että yhteistyö yrittäjäjärjestöjen kanssa toimii meillä loistavasti.
Jokainen meistä kuntalaisista tukee paikallista yrittäjää parhaiten ostamalla nyt paikallisilta.
Täten autamme selviytymään meitä kaikkia koronaviruksen taloudellisista vaikutuksista.
Ostettaisiinko esimerkiksi äitienpäivälahjat omalta kylältä.
Toivotan kaikille yrittäjille itseni ja koko Suomussalmen kunnan puolesta valtavasti tsemppiä tässä tilanteessa.
Kunnanjohtaja Erno Heikkisen tervehdys on julkaistu 30.4.2020 Ylä-Kainuu-lehden välissä  ilmestyneessä Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten Yrittäjänergiaa-liitteessä.

The post Yritykset ovat kunnan selkäranka appeared first on Suomussalmi

.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *